Mulla on aivan mieletön ikävä. Kesää, ja nimenomaan Suomen kesää. Pitkiä, kuumia hellejaksoja, sellaisia kuin viime vuonna. Niissä hetkissä elämän onni on läsnä. Lisäksi kärsin aivan kummallisesta mökkikuumeesta. En ole ollut missään mökillä vuosiin, ja nyt tekisi saada sellainen vuokralle vähäksi aikaa. En vaan tiedä, miten ensi kesän kanssa käy. Mieheni sai yliopistolta apurahan harjoittelupaikkaa varten, ja jos hän on koko kesän töissä, yhteistä lomaa ei juuri ole. Hän kertoi, että vaihtoehtoina ovat esim. paikat, joissa tehdään ruumiinavauksia. Eli, jos mies päättää jäädä kesäksi vaikka "ruumishuoneelle" saan viettää lomani yksin. Mutta näihin vaihtoehtoihin ihastuin:
Nauvo: Ikkunoiden silmät katsovat merelle. Pieni mökki jyrkässä rinteessä. Täällä voisi olla piilossa, suojassa maailmalta.
Maisema kuin taulu: kaunis, rauhoittava. Näiden kallioiden päältä kelpaisi katsella merta..
Tämäkin on kuin postikortista. Tai jostain Topeliuksen runosta.
Aamuöinen metsä on jotenkin satumainen.
Ja mitkä värit..! Pienessä tilassa kaikki, mitä ikinä voi tarvita. Täällä voisi istua kesäiltoja ja antaa niiden vaihtua lempeiksi öiksi..
Ahvenanmaalta: Tässä on jotain haikean surullista. Yksinäistä.
Mutta merellisyys kiehtoo aina.
Masku: Myllärin mökki 1800-luvulta + oma rantasauna. Kartanon mailla ja vetten äärellä, sopisi meille hyvin.
Tuvasta sisältä. Tummuneet laudat ja tavarat paikoillaan kuin ennenkin. Vain uudempi tekniikka kertoo ajan kulumisesta..
Haaveilu ei ole muuten koskaan turhaa, sillä yleensä toteutan kaikki haaveeni. Se on mahdollista:) Jos en nyt tänä kesänä pääse, niin todennäköisesti seuraavana. Harva asia jää kuitenkaan toteutumatta. (kuvat lomarengas)









Oi että mitä maisemia ja suloisia mökkejä... Mäntymetsä, kalliot ja merinäköala, ihanampaa mökin paikkaa ei voi ollakaan. :) Juuri tuollainen merenranta on hieno, ei mikään mutainen ja kaisloittunut lahdenpohjukka, jossa joskus olen ollut. Ja Ahvenanmaa on kesäisin niin kaunista seutua. :)
VastaaPoista-Elina
Näin on. Ajattelin, pistän nyt nuo mökit muistiin, jos ei tällä kertaa päästä. Seuravana vuonna sitten ihan varmasti:)
VastaaPoista