Parisuhdeoivalluksia

Lueskelin tässä Trendistä aivan loistavan kirjoituksen, joka sopii erittäin hyvin myös meidän tilanteeseemme. Se käsitteli nimenomaan parisuhdetta, enkä voisi olla kirjoittajan (Maija Kangasluoma) kanssa enempää samaa mieltä. 

Vaikka olen onnellinen eläessäni toisen ihmisen kanssa, monet parisuhteeseen liittyvät tavat ja käsitykset ovat aina tuntuneet minusta jotenkin vierailta. 

Niin minustakin! Miksi elämän pitäisi mitenkään muuttua parisuhteen myötä? Kyllä sitä edelleen voi tulla ja mennä niinkun tykkää. Ja tietenkin molemmat hyväksyvät automaattisesti toisen jutut. Ei niihin edes puututa. Eikä mielestäni ole mitään yhtä oikeaa tapaa, kuinka suhdetta tulisi elää. Mustasukkaisuus on myös asia, jota en ymmärrä ollenkaan. 

Pitkään minusta tuntui, että tavassani rakastaa on jotain vikaa. 

Tätäkin olen joskus miettinyt, etenkin kun usein saa niin toisenlaista viestiä. Mutta tosiaan, ihan kun muut sen voisivat tietää. 

Minusta on ihanaa, että elämässäni on alueita, jotka kuuluvat vain minulle, ja suon sen tilan mielelläni myös toiselle. 

Jep. Pikemminkin alkaisin jo epäillä sellaista tyyppiä, jolla ei olisi mitään muuta elämää kuin minä. Siinähän ahdistuisi hyvin nopeasti. 

Voin nimetä heti kaksi syytä, minkä takia itsenäisyys kannattaa. Ensimmäinen on tuoreena pysyminen. Rakkaansakin naamaan kyllästyy, jos sitä tuijottaa liikaa. Riitojakin syntyy vähemmän, kun parisuhteen velvollisuudet ja muodollisuudet karsii minimiin. 

Nämäkin on niin totta! Me olemme mieheni kanssa sellasia, ettemme riitele juuri koskaan. Ei siinä vaan ole mitään järkeä, kun kaikki hoituu keskustelemalla, ja yleensä olemme vielä kaikesta samaa mieltä. Ja kun parisuhteessa on erittäin vähän mitään velvollisuuksia, ei niistäkään voi riidellä. Sen takia ne onkin hyvä pitää minimissään. Mihin sitä nyt turhia velvollisuuksia tarvisi:)

Ja nyt kun emme näe jatkuvasti, pysymme myös molemmat tuoreina ja mielenkiintoisina. Sitä ajattelee, että tuossa puolisossa on aina jotain uutta. Ja minussakin itsessänikin on aina jotain uutta. 

Tiedän, että minusta on tullut parempi puoliso, kun olen hyväksynyt oman tyylini seurustella. Ja onnekseni olen löytänyt rinnalleni ihmisen, joka ei myöskään ole takertujatyyppiä. 

Näinpä. Tietynlainen samankaltaisuus yhdistää. 

Kirjoittaja myös kertoo, kuinka heidän taloudessaan on molemmille omat pyykkikorit. Tuli mieleen, että sehän olisi tosi hyvä idea. Miten en tullutkaan aiemmin ajatelleeksi:)