Kesäyön mietteitä

Olisihan sitä paljon kaikkea ihanaa, mistä voisi kertoa ja laittaa kuvia.

Toisaalta on myös suruja, joita voisi jakaa, mutta ei täällä. Ehkä joskus jossain muualla.

Ajattelin, että laitan tämän päiväkirjan ainakin toistaiseksi telakalle. Sekin voi olla osa elämänsiivousta. Tehdä asioita, jotka tuntuvat hyvältä.

En voi kuitenkaan tietää, ketkä kaikki tätä lukee, ja toisaalta haluaisin tietää. Osa teistähän on pitänyt ns. salablogia, ja ehkä mielummin itsekin pitäisin suljettua blogia, joka olisi vain kutsuttujen lukijoiden käytössä. Ja en nyt tällä kertaa ota lukijoikseni irl-kavereita, eikä tämän ole tarkoitus olla loukkaus ketään kohtaan. Olen vaan aina ollut niin kiltti, että olen automaattisesti hyväksynyt kaikki mukaan. Mutta suljetussa voisin hengittää vapaammin, ja kun kirjoittamisen on tarkoitus lisätä iloa ja hyvinvointia, niin se toteutuu parhaiten silloin, kun saa tuntea vapaasti. Nyt vaan hyvää jatkoa kaikille:) En minä silti minnekään häviä, ilmoittelen kyllä jos saan vielä jotakin aikaan:)

Jonkinlainen elämänsiivous

Ehkä se on joku uusi lehti kääntymässä elämässä. 

Lueskelin tässä monenlaista terapiakirjallisuutta, ja olen useasti kuullut, että eteenpäin mennessä pitäisi luopua mm. vahingollisista ihmissuhteista. 

On olemassa ihmisiä, jotka syövät meidän energiaa enemmän kuin tuovat sitä, mutta aina heistäkään ei osaa luopua. Ja eihän sitä toisaalta haluaisi luopua kenestäkään. 

Olen joutunut opettelemaan tätä itse. Esim. viime kesänähän en vastannut puhelimeen (syystä) ja sain päälleni kauheat raivarit sen takia. Mietin aikanaan, että jos ihminen suuttuu noin pienestä, niin entä sitten kun tekee jonkun isomman mokan? Valitettavasti luulen, että tulen jatkossakin tekemään (tiedostamattakin) erilaisia mokia ja virheitä, vaikka kuinka yrittäisin niitä välttää. Enkä voi kuitenkaan elää siten, että täytyy pelätä ja varoa jatkuvasti. Etenkään kun en tarkoituksella ole tekemässä mitään ikävää. Olen myös aikanaan kuulunut heihin, jotka yleensä jo etukäteen pyytelevät anteeksi kaikkea mitä voi sattua. 

Lisäksi olen vielä sellainen ihminen, että pelkään aina kauheasti, että joku suuttuu mulle. Siitä menee aina pasmat sekaisin pitkäksi aikaa. Sen takia olen ajatellut suojella itseäni enemmän, ja panostaa niihin ihmissuhteisiin, joissa ei vaaroja ole. Mielestäni meillä kaikilla on kuitenkin oikeus tuntea olomme hyväksi läheisissä (ja kaukaisemmissakin) ihmissuhteissamme. Ehkä ensimmäistä kertaa tiedostan nyt sen, että minulla on myös oikeus poistua ihmissuhteesta kokonaan, jos tunnen oloni ahdistuneeksi. 

Kesä - eikä mitään tekemistä

Minulla on yleensä aina ollut tapana suunnitella kaikki hyvissä ajoin etukäteen. Nyt olen joutunut kummalliseen tilanteeseen, sillä mitään suunnitelmia ei ole tehty. Kaverini sanovat joskus, että voisin olla spontaanimpi (mikä on kyllä totta) mutta se on vaikeaa, kun ei mitään konserttilippuja, vuokramökkejä ym. saa, jos ei ole ajoissa liikkeellä. Sen takia olen nyt jäänyt aika pahasti tuuliajolle. Tuntuu, että jos suunnitelmia ei tee, kaikki humpsahtaa vain ohi, ja lopuksi toteaa, ettei tullut tehneeksi oikeastaan mitään. 

Minulta aina silloin tällöin kysytään lomasuosituksia. Se tietysti riippuu vähän siitä, mitä hakee. Yleensä itse haen jotakin romanttista paikkaa, jossa voi viettää rauhaisaa aikaa oman puolison kanssa. Silloin paras vaihtoehto on yleensä boutique-hotelli. Tykkään, että huoneet ovat persoonallisia, eikä niitä ole montaa. Minua ei nähdä ketjuhotelleissa, eikä all inclusive-paikoissa. Kierrän kaukaa myös nuorison suosimat edulliset majoitukset sekä lapsiperheiden suosimat paikat. Mutta hyvähän se on, että jokaiselle ryhmälle löytyy omansa. Kaikkia näitä tarvitaan. 

Brighton oli paikka, josta löytyi meille sopiva Granville-hotelli. Sieltä sai myös täysin vegaanista aamiaista, mikä oli ehdoton plussa:) Yleensä vaadin myös, että rakennuksen on oltava wanha ja tunnelmallinen. 

Tunnustan, että yöaikaan istuskelin jopa parvekkeen kaiteella..

..ja sitten päädyttiin syömään tunnelmallisille kaduille, pieniin ravintoloihin. 

Kauniita ne olivat kyllä päiväsaikaankin. 

Ja aaltojen hiomat kivet tuntuivat lämpimiltä rannalla maatessa. 

Nyt vaan ihanaa lomaa kaikille, missä sen sitten vietättekin:) 

Pidän blogia - mutten tutuille

Tämän olen kuullut aika monelta. Itsekin huomaan, että nykyään kirjoitan mielummin ihmisille, joita en tunne tosielämässä mitenkään. Se antaa jotenkin enemmän tilaa hengittää. Tietysti tämä pistää kysymään, onko meillä kaikilla sitten niin "kamalia" tuttuja, ettei heille voi kertoa oikeasta elämästään mitään? Enpä tahtoisi niinkään:) 

Ja olenkohan minä itsekin sellainen tuttu, jonka seurassa muut eivät voi olla omia itsejään? En tahtoisi tätäkään. 

Aikanaan, kun minulle ehdotettiin ensimmäistä kertaa blogin pitoa, kieltäydyin. Siitä syystä, että olin hyvin avoin enkä pystynyt kirjoittamaan vain sellaista blogia, jossa juttelisin kepeitä. Vähän aikaa yritin, mutta ei siitä mitään tullut. Meni aika syvälliseksi se touhu sitten kuitenkin. 

Nyt taas tuntuu, että jotenkin sensuroin itseäni, ja olen yrittänyt miettiä mistä se johtuu. En halua, että minun täytyy mielistellä ketään ja tykätä asioista siksi, ettei kukaan loukkaantuisi. Sitä olen tehnyt tässä elämässä jo ihan liikaa, ja olen joutunut käymään pitkän tien opetellakseni siitä pois. En halua ottaa takapakkia. En myöskään halua, että alan ylianalysoida tekstejäni, ja miettiä, miten tämänkin lauseen nyt voi ymmärtää. Tai että mitä sillä haetaan - kun ei todennäköisesti yhtään mitään. 

Se, mitä tältä kirjoittamiseltani olen hakenut, on jonkinlainen yhteisymmärrys ja tukeminen, ja oma vahvistuminen. Toivon siis lukijoilta ja kanssaihmisiltä lähinnä ymmärrystä ja tukea. Se onkin ollut parasta tässä kirjoittamisessa. Ikävintä on varmaan ollut se, jos joku valittaa jostain, vaikken vieläkään ymmärrä, miten kenenkään blogista voisi valittaa, koska sellaisten blogien lukemisenhan voi aina lopettaa. Toinen asia, mikä toisinaan on häirinnyt, on se, että kaikki otetaan niin kirjaimellisesti. Useinhan me kirjoittajat kirjoitetaan vähän pilke silmäkulmassa. Eikä elämä ole oikeasti kovin vakavaa, joten helteillä voi viimeistään vähän löysäillä pipoa;D Minusta on ainakin paljon mukavampi kirjoittaa, kun tiedän, ettei kaikkea oteta niin vakavasti;) 

Eräs tuttuni rajasi lukijoitaan myös siten, että "ei liian oikeistolaisesti ajatteleville" mikä ehkä olikin ihan hyvä juttu. Sitten ehkä saa sellaisia lukijoita, jotka ovat edes suurinpiirtein samalla aaltopituudella. Sinänsä ymmärrän tämän kyllä, vaikkein itse mitään rajauksia ole harrastanutkaan.