Ehkä se on joku uusi lehti kääntymässä elämässä.
Lueskelin tässä monenlaista terapiakirjallisuutta, ja olen useasti kuullut, että eteenpäin mennessä pitäisi luopua mm. vahingollisista ihmissuhteista.
On olemassa ihmisiä, jotka syövät meidän energiaa enemmän kuin tuovat sitä, mutta aina heistäkään ei osaa luopua. Ja eihän sitä toisaalta haluaisi luopua kenestäkään.
Olen joutunut opettelemaan tätä itse. Esim. viime kesänähän en vastannut puhelimeen (syystä) ja sain päälleni kauheat raivarit sen takia. Mietin aikanaan, että jos ihminen suuttuu noin pienestä, niin entä sitten kun tekee jonkun isomman mokan? Valitettavasti luulen, että tulen jatkossakin tekemään (tiedostamattakin) erilaisia mokia ja virheitä, vaikka kuinka yrittäisin niitä välttää. Enkä voi kuitenkaan elää siten, että täytyy pelätä ja varoa jatkuvasti. Etenkään kun en tarkoituksella ole tekemässä mitään ikävää. Olen myös aikanaan kuulunut heihin, jotka yleensä jo etukäteen pyytelevät anteeksi kaikkea mitä voi sattua.
Lisäksi olen vielä sellainen ihminen, että pelkään aina kauheasti, että joku suuttuu mulle. Siitä menee aina pasmat sekaisin pitkäksi aikaa. Sen takia olen ajatellut suojella itseäni enemmän, ja panostaa niihin ihmissuhteisiin, joissa ei vaaroja ole. Mielestäni meillä kaikilla on kuitenkin oikeus tuntea olomme hyväksi läheisissä (ja kaukaisemmissakin) ihmissuhteissamme. Ehkä ensimmäistä kertaa tiedostan nyt sen, että minulla on myös oikeus poistua ihmissuhteesta kokonaan, jos tunnen oloni ahdistuneeksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti