Minulla on yleensä aina ollut tapana suunnitella kaikki hyvissä ajoin etukäteen. Nyt olen joutunut kummalliseen tilanteeseen, sillä mitään suunnitelmia ei ole tehty. Kaverini sanovat joskus, että voisin olla spontaanimpi (mikä on kyllä totta) mutta se on vaikeaa, kun ei mitään konserttilippuja, vuokramökkejä ym. saa, jos ei ole ajoissa liikkeellä. Sen takia olen nyt jäänyt aika pahasti tuuliajolle. Tuntuu, että jos suunnitelmia ei tee, kaikki humpsahtaa vain ohi, ja lopuksi toteaa, ettei tullut tehneeksi oikeastaan mitään.
Minulta aina silloin tällöin kysytään lomasuosituksia. Se tietysti riippuu vähän siitä, mitä hakee. Yleensä itse haen jotakin romanttista paikkaa, jossa voi viettää rauhaisaa aikaa oman puolison kanssa. Silloin paras vaihtoehto on yleensä boutique-hotelli. Tykkään, että huoneet ovat persoonallisia, eikä niitä ole montaa. Minua ei nähdä ketjuhotelleissa, eikä all inclusive-paikoissa. Kierrän kaukaa myös nuorison suosimat edulliset majoitukset sekä lapsiperheiden suosimat paikat. Mutta hyvähän se on, että jokaiselle ryhmälle löytyy omansa. Kaikkia näitä tarvitaan.
Brighton oli paikka, josta löytyi meille sopiva Granville-hotelli. Sieltä sai myös täysin vegaanista aamiaista, mikä oli ehdoton plussa:) Yleensä vaadin myös, että rakennuksen on oltava wanha ja tunnelmallinen.
Tunnustan, että yöaikaan istuskelin jopa parvekkeen kaiteella..
..ja sitten päädyttiin syömään tunnelmallisille kaduille, pieniin ravintoloihin.
Kauniita ne olivat kyllä päiväsaikaankin.
Ja aaltojen hiomat kivet tuntuivat lämpimiltä rannalla maatessa.
Nyt vaan ihanaa lomaa kaikille, missä sen sitten vietättekin:)

Ehdinpä pitkästä aikaa lukemaan taas ihanaa blogiasi... :) Vauvan syntymä ja ensimmäiset viikot on pitäneet tuoreen äidin kiireisenä. Mutta nyt otin kahvikupin käteen ja lueskelin moooonta postausta, kiitos tästä leppoisasta hetkestä! Oikein ihanaa kesän jatkoa sinne Lontooseen, nauti elämästäsi siellä!
VastaaPoista-Elina