Muistoja Brightonista

Polttavaa aurinkoa, kuumaa hiekkaa, pitsipaviljonkeja ja hyvää seuraa. Sitä se kaikki oli. 

Olin yllättynyt miten paikan kauneudesta, sillä en ihan osannut odottaa sellaista.  

Aivan kuin etelässä, totesi mieheni tämän kaiken nähdessään. 

Ihailimme auringonlaskuja omasta ikkunastamme. 

Päivällä taas saattoi siirtyä laiturille. Aina ei erottanut mistä taivas alkaa ja mihin meri loppuu. 

Linnanpuistokin oli puhjennut kukkaansa. Mieheni totesi lähtiessään, että voisi ehdottomasti suositella tätä paikkaa ja hotellia. 

Puutarhassa

Ystäväni vei minut eilen Kew Gardeniin. Se oli kauneimpia paikkoja, mitä olen Lontoossa nähnyt. Wanhoja linnamaisia rakennuksia ja värikästä kukkaloistoa. 

Palmujen huonekin oli näin kaunis. Yläkerrassa oli trooppisen kosteaa. 

Kävelimme molemmat paljain jaloin ruohikolla ja välillä haistelimme kukkia. 

Aurinkoisen päivän jälkeen teki mieli pyöriä kukkakedolla. 

Silti oli asioita, jotka saivat harmittamaan. Ystäväni puuskahti nimittäin jossain vaiheessa, että "hirveä lapsi!". Ihmettelin, mistä hän oikein puhui. Mutta paikalla oli poika, joka jahtasi ankkoja, ja sanoi, että ammutaan nuo ankat. Lisäksi hän heitti paikan koristekiven veteen. Ei siinä mitään, mutta vanhemmatkaan eivät tehneet yhtään mitään! Ystäväni sanoi, että hänen teki jo mieli mennä sanomaan. Totesin siihen, että sekin voi olla vaikeaa: eihän kukaan myönnä, että se oma tekisi mitään väärää. 

En yleensä halua arvostella ketään, mutta tuollainen pistää vihaksi. Me mietimme, opetetaanko nykyään enää mitään tapoja. Ainakin itse muistan, että vieraissa paikoissa piti aina käyttäytyä kauniisti ja rauhallisesti, eikä esim. aikuisten keskusteluja saanut häiritä. Ne olisivat kyllä hyviä oppeja edelleen.. ;(

Tilannetta

Tuntuu vaan, että olen niin väsynyt ja ahdistunut, ettei mistään tule mitään. Ettei mikään onnistu ja aina tulee jotain esteitä. 

No, kyllä se siitä. Ei tämä ole paha ongelma. Vuokrantajani nimittäin menetti läheisensä tänään. Osaisinpa vaan tukea surussa jotenkin.. 

Kävely joen rannassa sentään rauhoittaa. (Onneksi asun ihan Thamesin varrella.) 

Silloinkin, kun elämässä tulee tielle näitä mustia, raskaita pilviä. 

Näissä tutuissa maisemissa on myös tullut kierreltyä. 

Väärässä paikassa oikeaan aikaan

Olin menossa erääseen paikkaan, mutta erehdyin kohteesta ja jouduin ihan muualle. Väärälle tielle, mutta se oli hyvä tie. Toisaalta eksymällä voi myös löytää jotain uutta. 

Päädyin nimittäin Kensingtonin puistoihin, kultareunaisten ovien taakse. Siellä oli palatsi, jonka ovia päätin raottaa. 

Eräs huone, itseasiassa tämä, oli täynnä lasia. Satojen surujen huone, sillä siellä pyydettiin kirjoittamaan, mitä oli itkenyt viimeksi. Nainen sanoi, että osa teksteistä on hyvin koskettavia. En oikeastaan edes pystynyt lukemaan niitä. Mutta siellä niitä oli, kalpeita papereita liimattuina toisiinsa. Paljon surua ja kyyneliä. 

Palatsi kertoi monen prinsessan tarinan. Sininen huone oli täynnä kasvukipuja: niitä hetkiä, kun tuolille ei vielä yltä, mutta silti maailma pienenee silmissä. Ja lapsen maailma katoaa vähitellen.. kunnes sitä ei enää ole. 

Valoisa portaikkohuone oli ehkä kuitenkin koskettavin. Aurinko siivilöityi suurista ikkunoista, portailla lepäsi tulipunaisia ruusunlehtiä, aivan kuin verenpisaroita. Kynttilät häkeissään oli peitetty mustin harsoin. Aavistin, että jotain vakavaa oli tapahtunut. 

She was running towards love and dancing with death all her life.

Nuorena nukkunut, traaginen poismeno. Juuri silloin, kun kaiken piti olla hyvin. 

Kävelin hiljaisena puutarhan kautta kotiin. 

The sweet escape

Ensi viikolla tulee toteutumaan myös haaveilemani Brightonin matka. Mieheni antoi minulle vapaat kädet hoitaa varaukset ja sellaiset, joten jotain yllätyksellistä on luvassa.  

Löysin kauniin rantahotellin, jonka huoneen seinä on lähes kokonaan lasia: näkymät aaltoihin ja auringonlaskuihin.

Ehkä katselemme juurikin tätä laituria? Huoneen sänky on peitetty katoksilla ja verhoilla, joten öiset rantakulkijatkaan eivät voi häiritä untamme.

Huoneesta löytyy myös oma "jacuzzi" joten siellä pääsee kuumaan porekylpyyn:) Ajattelin vielä mahdollisesti tilata samppanjat ja suklaat huoneeseen.. 

Kaikkein parasta tässä on se, että mieheni luulee meidän menevän tavalliselle budjettimatkalle. Joten toivottavasti hän nyt yllättyy positiivisesti:) 

Ja tutut..hys..hys..

Tänä hetkenä

Mieheni on sitten saapumassa tänne ensi viikonloppuna. Kumpa kaikki vain säilyisi sellaisena kuin nyt. 

Yliopistolla odotetaan pian uima-altaan avajaisia. 

Magnoliat ovat täydessä kukassaan ja tuoksuvat ihanasti. 

Mielestäni tässä talossa on ihan Karibian värit. 

Päivän asukin oli jo rennompi: sortsit ja toppi riittivät. 

Pinkki, kuvioitu toppi on tosiaan uusin kirppislöytöni, sortsit ovat American girl:stä. 

Nyt jatkan esseen kirjoitusta, ihanaa loppuviikkoa:) 

Epävarmaa

Mieheni pääsi sitten kahteen hakemaansa paikkaan: tutkimaan ihmistauteja madoilla sekä mukaan kantasolututkimukseen. Hän siis jää ainakin kesäksi Suomeen. Minä taas en tiedä mitä teen.. aika näyttää. 

Nyt täällä kyllä kelpaa olla: nämä ovat kotikulmiani. Ruusupensaita ja rautaportteja. En ole aikoihin välittänyt Suomen talvesta tai alkukeväästä, ne pelkästään masentavat. Silloin on hyvä olla jossain ihan muualla. 

Nyt on voinut ottaa jo kevyitä ballerinan askelia:) 

Ja näin kauniin laukun löysin yhtenä päivänä. Pienestä putiikista, tietty. Eikä niitä ollut kuin yksi kappale:) 

Vähän vielä tuoksuttelua ikkunalaudalla:) Myös tänne saamani kortit ja muistamiset olen säilönyt ikkunalleni.